Mineraalit

Mineraalit eli kivennäisaineet ovat vitamiinien tavoin elimistölle tärkeitä suoja-aineita. Niitä tarvitaan mm. kudosten rakenteisiin, entsyymi- ja hormonitoimintaan sekä aineenvaihduntaan.
Ihmiselle välttämättöminä pidettyjä kivennäisaineita tunnetaan 12. Näistä tutuimpia ovat kalsium, kalium ja magnesium sekä hivenaineet rauta, sinkki, jodi, seleeni, kupari, kromi, mangaani ja molybdeeni.
Hivenaineet ovat kivennäisaineita, joita ihmisen kehossa on vain vähän ja joiden päivittäinen tarve on pieni.

Pitkälle jalostettu ruoka (esim. valkoinen vilja ja sokeri) sisältää enää pienen määrän tärkeitä kivennäisaineita verrattuna käsittelemättömään ravintoon. Laadukkaastakaan ruoasta ei välttämättä saa riittävää määrää mineraaleja,
sillä esimerkiksi ruoansulatus- ja suolistohäiriöt voivat heikentää kivennäisaineiden imeytymistä. Samoin pitkäaikaiset tai voimakkaat rasitustilat ja runsas hikoilu esimerkiksi urheilun yhteydessä vähentävät
kivennäisaineiden määrää kehossa. Kivennäisaineiden liian vähäisestä saannista voi vitamiinien tavoin seurata puutosoireita.

LuontaisCenterin tuotevalikoimasta löydät turvalliset, hyvin imeytyvät, luonnonmukaiset ja laadukkaat mineraali, ja kivennäisainevalmisteet.

Lähteet:
www.fineli.fi
www.terveyskirjasto.fi


Tarkenna hakua

Magnesium Sleep Magnesiumvoide 180ml

Magnesium Sleep Magnesiumvoide 180ml

Uni Magnesiumvoide 180 mlRentouttava yhdistelmä Magnesiumia, laventelia sekä kamomillaa. Uni magnesi..

20.90€ Veroton hinta: 16.85€

Magnesium Sleep Magnesiumvoide Junior 135ml

Magnesium Sleep Magnesiumvoide Junior 135ml

UNI MAGNESIUMVOIDE JUNIOR 135 MLTutkitusti ylivertaisesti imeytyvä Uni magnesiumvoide Junior! Uni ma..

20.90€ Veroton hinta: 16.85€

Magnesiumgeeli 150ml

Magnesiumgeeli 150ml

Magnesiumgeeli 150ml iholle. Helpottaa lihasjännitystä ja -kramppeja sekä edistää lihasten palautu..

16.90€ Veroton hinta: 13.63€

Magnesiumsitraatti 120tbl Solgar

Magnesiumsitraatti 120tbl Solgar

Magnesiumsitraattia sisältävä ravintolisä aikuisille. Pakkauskoko 120 tablettia Ainesosat / 1 ..

28.10€ Veroton hinta: 24.65€

Mangaani 8mg + Fytaasi 80kaps

Mangaani 8mg + Fytaasi 80kaps

Mangaani 8mg + Fytaasi 80kapsMangaani on elimistöllemme välttämätön hivenaine. Se osallistuu mm. seu..

10.90€ Veroton hinta: 9.56€

Meinebase Mineraalisuola 750 gram.

Meinebase Mineraalisuola 750 gram.

Alkuperäinen emäksinen MeineBase-mineraalisuola on 100 % luonnontuote, joka jatkaa tuhansia vuosia v..

29.90€ Veroton hinta: 24.11€

Molybdeeni 60tbl

Molybdeeni 60tbl

Mineraalit luokitellaan kahteen ryhmään niiden tarvemäärien mukaan. Niitä mineraaleja, joita tarvita..

11.90€ Veroton hinta: 10.44€

Osavi Chromium 200mcg 60kaps

Osavi Chromium 200mcg 60kaps

Osavi Chromium 200mcg 60kapsRavintolisä aikuisille. Sisältääkromia 200mcg/kapseli.Annostus:1kapseli ..

5.00€ 11.90€ Veroton hinta: 4.39€

Osteomax-K 170tbl

Osteomax-K 170tbl

Osteomax-K on tarkoitettu tukikudosten kuten luuston, lihasten ja nivelten sekä ihon, kynsien ja hiu..

16.30€ Veroton hinta: 14.30€

Peltokorte 60tbl Soria Natural

Peltokorte 60tbl Soria Natural

Peltokorte, Cola de Caballo 60 tabl, ravintolisä. Aineosat Kuivattua peltokortejauhetta (Equ..

12.90€ Veroton hinta: 11.32€

Pii kalkki mg B 180 g (jauhe)

Pii kalkki mg B 180 g (jauhe)

Pii kalkki mg B 180 gMonipuolinen kivennäisainejauhe. Ravintolisä. Pakkauskoko:  180 grammaa..

16.80€ Veroton hinta: 14.74€

Piimax Natural Piimaajauhe 70g

Piimax Natural Piimaajauhe 70g

Piimax Natural Piimaajauhe 70g100% piimaajauhe.Hiusten, kynsien, ihon, luuston ja nivelten hyvinvoin..

7.90€ Veroton hinta: 6.93€

Plantforce Magnesium Passionhedelmä 150g

Plantforce Magnesium Passionhedelmä 150g

Plantforce Magnesium Passionhedelmä 150gMagnesium auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Magnesi..

18.95€ Veroton hinta: 16.62€

Puhdas+ Opti-MSM jauhe 250g

Puhdas+ Opti-MSM jauhe 250g

Puhdas+ Opti-MSM jauhe 250g MSM eli metyylisulfonyylimetaani on luonnossa esiintyvä rikkiyhdiste. Si..

12.70€ Veroton hinta: 11.14€

Puhdas+ Quattro Magnesium 120kps

Puhdas+ Quattro Magnesium 120kps

Puhdas+ Quattro Magnesium 120kpsQuattro magnesium sisältää neljää erilaista erittäin tehokasta mag..

19.90€ 23.90€ Veroton hinta: 17.46€

Puhdas+ Quattro Magnesiumjauhe 150g

Puhdas+ Quattro Magnesiumjauhe 150g

Puhdas+ Quattro Magnesiumjauhe 150gQuattro magnesium jauheena sisältää neljää eri  tehokasta ..

18.90€ 23.90€ Veroton hinta: 16.58€

Puhdas+ Tuplasinkki 120kaps

Puhdas+ Tuplasinkki 120kaps

Puhdas+ caps Tuplasinkki sisältää sinkkiä hyvin imeytyvissä muodoissa: sinkkiglukonaattina ja sinkki..

18.90€ Veroton hinta: 16.58€

Puro Mineral Complex 60 kaps

Puro Mineral Complex 60 kaps

Puro Mineral Complex 60kaps. Ravintolisä - Elimistölle tärkeät mineraalit oikeassa suhteessaPURO Min..

20.90€ Veroton hinta: 18.33€

Rautatipat Red Iron Natural 15ml

Rautatipat Red Iron Natural 15ml

Natural Red Iron on hyvin imeytyvä rautaa sisältävä ravintolisä. Mikroimeytyvä neste imeytyy tehokka..

52.90€ Veroton hinta: 46.40€

Savijauhe Power Clay 200g

Savijauhe Power Clay 200g

Power clay on puhdasta luonnollista kalsiumbentoniittisavea maanalaisesta kaivoksesta Kaliforniassa...

22.90€ Veroton hinta: 20.09€

Schindelen vulkaaninen kivijauhe 400g

Schindelen vulkaaninen kivijauhe 400g

Schindelen vulkaaninen kivijauhe. Ravintolisä. Suositeltava vuorokausiannos: 0,5 mittalusikalli..

41.90€ Veroton hinta: 36.75€

Näytetään 43 - 63 (Yhteensä 111. Sivuja 6.)