Homeopatia

Homeopatian perustajana pidetään saksalaista lääkäriä, Samuel Hahnemannia, joka julkaisi teoriansa yli 200 vuotta sitten.

Nyt 10% alennusta yli 100 eur ylittäviin ostoksiin (homeopaattisten tuotteiden osuudesta, sekä reckeweg että dcg) alennuskoodilla dc10

Alennuskoodi käytetään ostoskorissa ENNEN kassalle siirtymistä. Alennusta ei myönnetä jälkikäteen.

Hahnemannin teoriat perustuivat kuitenkin jo huomattavasti vanhempiin periaatteisiin ja havaintoihin. Jo 400-luvulla eKr. vaikuttanut Hippokrates ja häntä ennen muinaiset egyptiläiset tunsivat homeopaattisen ajattelun perusteet. Homeopatia perustuu samankaltaisuuksien lakiin ”Similia similibus curentur” (samankaltainen parantaa samankaltaisen). Käytettävät aineet aiheuttaisivat  terveelle samankaltaisia oireita, joita niillä hoidetaan sairaassa. Homeopaattiset valmisteet ovat potensoituja eli dynamisoituja.

Homeopaattiset tuotteet valmistetaan systemaattisen laimentamis- ja ravistamisprosessin avulla, mikä tekee niistä hellävaraiset mutta samalla tehokkaat. Homeopaattisessa hoidossa oirekokonaisuuden yksilöllinen ilmentyminen ratkaisee mihin aineeseen päädytään. Ammattitaitoisen homeopaatin vastaanotolle hakeutuminen tuo parhaan hoitotuloksen. Homeopatiasta kiinnostunut voi kuitenkin oppia myös itse hoitamaan pieniä vaivoja, joten se soveltuu myös itsehoitoon. Lähde: Circlum Farmasia Oy 2013.

  • Luontaiscenterin valikoimiin kuuluu lähes 200 homeopaattista valmistetta. Mikäli et löydä etsimääsi nettikaupastamme, tai tuote on väliaikaisesti loppunut, ota yhteyttä niin autamme.
  • Mahdolliset tuotekohtaiset käyttöalueet ovat ainoastaan ehdotuksia itsehoitoon, ei akuutteihin vaivoihin, joissa aina ensijaisesti tulee kääntyä lääkärin puoleen.

Homeopaattiset valmisteet ovat EU direktiivin myötä lääkelain alaisia valmisteita.

Homeopaattisella valmisteella tarkoitetaan lääkevalmistetta, joka on valmistettu homeopaattisista kannoista Euroopan farmakopeassa kuvatun tai sen puuttuessa jäsenvaltioissa virallisesti käytetyissä farmakopeoissa kuvatun homeopaattisen valmistusmenetelmän mukaisesti. Homeopaattinen valmiste voi olla valmistettu useammasta homeopaattisesta kannasta.

Homeopaattisia valmisteita koskevia säännöksiä sovelletaan myös muihin valmisteisiin, jotka on valmistettu 1 momentin mukaisilla homeopaattisilla menetelmillä.

Lääkelaki, 10.4.1987/395 1 luku, 5 b §, lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870395

  • Kroonisissa tapauksissa on hyvä varata aika koulutetulle homeopaatille, sekä myös omalle lääkärille.
  • Mikäli oireet jatkuvat, käänny lääkärin puoleen.

Bryonia D12 20g

Bryonia D12 20g

Bryonia D12. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

Bryonia D30 20g

Bryonia D30 20g

Bryonia D30. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Calcium carb. D12 20g

Calcium carb. D12 20g

Calcium carbonicum Hahnemanni D12. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

Calcium carb. D30 20g

Calcium carb. D30 20g

Calcium carbonicum Hahnemanni D30. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Calcium phosp. D12 20g

Calcium phosp. D12 20g

Calcium Phosphoricum D12. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

Cantharis D12 20g

Cantharis D12 20g

 Cantharis D12. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi...

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

Cantharis D30 20g

Cantharis D30 20g

Cantharis D30. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Capsicum Alfaplex 140tbl

Capsicum Alfaplex 140tbl

Homeopaattinen yhdistelmävalmiste. DCG Nordic AB, Ruotsi. 250 mg. 140 tablettia. Sisältää: Capsi..

23.80€ Veroton hinta: 19.19€

Carbo veget. D12 20g

Carbo veget. D12 20g

Homeopaattinen valmiste. Carbo Vegetabilis D12. ..

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

Carbo veget. D30 20g

Carbo veget. D30 20g

Carbo Vegetabilis D30. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Carduus marianus D30 20g

Carduus marianus D30 20g

Carduus marianus D30 20gHomeopaattinen valmiste. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Caulophyllum C30 4g

Caulophyllum C30 4g

Caulophyllum C30 4gHomeopaattinen valmiste...

14.20€ Veroton hinta: 11.45€

Causticum C30 4g

Causticum C30 4g

 Causticum C30 4g ..

14.20€ Veroton hinta: 11.45€

Chamomilla vulgaris D12 20g

Chamomilla vulgaris D12 20g

Chamomilla vulgaris D12 Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

China officinalis C30 4g

China officinalis C30 4g

China officinalis C30 4gHomepaattinen valmiste China officinalis C30Pakkauskoko: 4 grammaa.H531FIN ..

14.20€ Veroton hinta: 11.45€

Cina D30 4g

Cina D30 4g

..

14.20€ Veroton hinta: 11.45€

Cocculus D12 20g

Cocculus D12 20g

Cocculus D12. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

19.80€ Veroton hinta: 15.97€

Cocculus D30 20g

Cocculus D30 20g

Cocculus D30. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi.Parasta ennen 06.2024 ..

14.00€ 20.80€ Veroton hinta: 11.29€

Coffea Alfaplex 140tbl

Coffea Alfaplex 140tbl

Homeopaattinen yhdistelmävalmiste. DCG Nordic AB, Ruotsi. 250 mg. 140 tablettia. Sisältää: Ambra..

23.80€ Veroton hinta: 19.19€

Colocynthis D30 20g

Colocynthis D30 20g

Colocynthis D30. Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Conium maculatum D30 20g

Conium maculatum D30 20g

Homeopaattinen valmiste. 20 g. DCG Nordic AB, Ruotsi. ..

20.80€ Veroton hinta: 16.77€

Näytetään 22 - 42 (Yhteensä 151. Sivuja 8.)