Kaikki OMEGA-sarjan rasvahapot yhdessä!
OMEGA-3,-6,-7 vai -9 -RASVAHAPPO? Usein puhutaan vain Omega-3:sta, mutta Omega-rasvahapporyhmiä on muitakin ja ne kaikki sisältävät useita samaan perheeseen kuuluvia rasvahappoja. Se, että saat riittävästi yhtä, ei tarkoita sitä, että tulee toimeen ilman toisia, sillä jokaisella rasvahapolla on oma tärkeä erityistehtävänsä elimistössä. Tärkeä on myös tasapaino eri rasvahappojen saannin välillä. Monityydyttymättömiä välttämättömiä rasvahappoja tulee saada tietyssä suhteessa tyydyttyneisiin koviin rasvoihin nähden ja mitä enemmän sen parempi. Välttämättömät rasvahapot ovat kaikkien solujemme rakenneosia, joita tulee saada riittävästi ja oikeassa suhteessa. Kaikkia Omega-sarjan rasvahapot ovat tärkeitä.
Koska rakenteellisen eronsa vuoksi esim. omega-3 rasvahapoista ei voi muodostua omega-6 sarjan rasvahappoja tai päinvastoin, Omegat-valmiste sisältää rasvahappoja kaikista neljästä tärkeästä omega-rasvahapporyhmästä. Ne kaikkia ovat yhtä tärkeitä kasvulle, kehitykselle ja elimistön normaalille toiminnalle. Jättihelokin, pellavansiemenen, tyrnin, kalan ja herukansiemenen sisältämät öljyt kattavat sekä omega-3 että -6 -7 ja 9-rasvahappojen saannin luonnollisesti tasapainoisessa suhteessa. Tuotteessa omega-3 ja omega-6 rasvahappojen saantisuhde on ihanteellinen 1: 3,5. Tuote sisältää myös meille suomalaisille niin tärkeät ja ravinnosta usein niukasti tulevia D- ja E-vitamiineja.
Omegat 3-6-7-9 140 kaps Via Naturale
- Merkki: ViaNaturale
- Tuotenumero: Extra
- Saatavuus: Loppunut varastosta
- Tuotteen saatavuus:
- Luontaiscenter.fi nettikauppa
- AITO-Kauppa Kankaanpää
- Ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme voit pyytää tuotteen siirtoa myymälän varastosta verkkokaupan puolelle. Siirto kestää 1-2 työpäivää. Vastaamme viestiisi kun tuote on saatavilla.
-
26.90€
- Veroton: 23.60€
Katso myös nämä tuotteet
Omegat-3-6-7-9 60kaps
Omegat-3-6-7-9 60kapsOmegat sisältävät 3-6-7-9-rasvahapot eli tyrni-, helokki-, pellava-, mustaher..
16.90€ Veroton: 14.82€
Omegat 140+60kps
Omegat sisältävät 3-6-7-9-rasvahapot eli tyrni-, helokki-, pellava-, mustaherukka- ja kalaöljyn sama..
29.90€ 49.90€ Veroton: 26.23€
Omegat 3-6-7-9 140 kaps Via Naturale
Kaikki OMEGA-sarjan rasvahapot yhdessä! OMEGA-3,-6,-7 vai -9 -RASVAHAPPO? Usein puhutaan vain Ome..
26.90€ Veroton: 23.60€
Edullinen rahti
Rahti alkaen 2,95. Postit sekä pakettiautomaatit, myös Matkahuolto.*
Yli 49 eur tilauksiin - ilmainen toimitus Postiin ja Postin Pakettiautomaattiin.
Meiltä myös edullinen kotiinkuljetus saatavilla.
Postin Business Express 14 paketti nyt vain 7,99 eur. Erityisesti työpaikalle soveltuva toimitusvaihtoehto (hintaan kuuluu vain yksi toimitusyritys, arkisin, päiväaikaan, - sen jälkeen paketti viedään Postiin).
Matkahuolto lähin noutopiste, alkaen 2,95 yli 20 eur* tilauksiin.
*Kaikkiin pientilauksiin toimitustavasta riippumatta lisätään (ostoskorin tuotteet alle 20 eur) 3 eur pientoimituslisä.
Yhteydenotto / Kontakt
Asiakaspalvelumme palvelee molemmilla kotimaisilla kielillä - ota yhteyttä.
Tuote-erien parasta ennen päiväyksiä käydään jatkuvasti varastollamme läpi ja tarkistetaan ennen lähetystä, mikäli tuotteessa on tavallista lyhyempi päiväys, siitä mainitaan erikseen ja otetaan huomioon tuotteen hinnassa.
- Parasta ennen päiväys ei toki ole tuotteen viimeinen käyttö- eikä myyntipäivä.
- Tarkasta aina tuotetiedot kuten allergeenit ja tuotteen soveltuvuus ennen käyttöä pakkausmerkinnöistä.
- Tuote-erien päiväysten, tarjouskampanjoiden, sekä vaihtuvien etujen vuoksi hinta- ja valikoima vaihtelevat myymälän ja verkkokaupan välillä.
Bäst före datum nämns i produktbeskrivningen samt tas i beaktande i priset, ifall datumet är kort. Vi kontrollerar datumen regelbundet.
Vi uppdaterar produktdata regelbundent, kontrollera dock alltid produktinformationen, för bland annat allergener, före du tar produkten i bruk.